HSJ valitsi yhdistystä laajasti edustavan valtuustoryhmän
Helsingin Seudun Journalistien valtuustoryhmä kaudelle 2026–2030 valittiin yhdistyksen ylimääräisessä yleiskokouksessa hotelli Presidentissä 22. syyskuuta 2026. Journalistiliiton valtuustossa HSJ:ta tulevalla kaudella edustaa 20 valtuutettua, joille valittiin myös henkilökohtaiset varajäsenet. Lisäksi valittiin 35 numerojärjestyksessä valtuuston kokoukseen kutsuttavaa yleisvarajäsentä sekä opiskelijaedustaja. Jäsenyhdistysten edustajista koostuva valtuusto on Journalistiliiton ylin päättävä elin. HSJ järjestää erillisen yleiskokouksen valtuutettujen valintaa varten joka neljäs vuosi.
Kokouksen osallistujat saivat tarkasteltavakseen HSJ:n hallituksen esityksen valtuustoryhmästä. Ehdokkaita saivat nimetä niin HSJ:n toimitusosastot kuin yksittäiset jäsenet 12. syyskuuta saakka.
Yhdistyksen puheenjohtaja Heta Saxell avasi puheenvuorossaan hallituksen esityksen taustoja: tällä kertaa ehdokkaita saatiin koolle ilahduttava määrä. Se tosin tarkoitti, että kaikki halukkaat eivät saaneet varsinaista valtuutetun paikkaa. Mutta koska ryhmä on suuri ja varapaikkoja riittää, kaikille löydettiin tehtävä ja myös varasijoilta on mahdollisuus päästä edustamaan.
Vastaesityksiä ei kuulunut ja esitys hyväksyttiin sellaisenaan aplodien kera. HSJ:n valtuustoryhmän 2026–2030 kokoonpanon löydät valtuustosivumme alalaidasta. HSJ:n hallituksella on myös mahdollisuus täydentää valtuustoryhmää tarvittaessa.
Yleiskokouksessa keskusteltiin Journalistiliiton hallituspaikoista
Valtuuston uusi kausi käynnistyy järjestäytymiskokouksella 3.–4. joulukuuta. Tuolloin valitaan myös Journalistiliiton uusi hallitus sekä puheenjohtaja. HSJ:n vuosikokous päätti jo keväällä, että HSJ:n puheenjohtajaehdokas on Marjaana Varmavuori, joka valittiin Journalistiliiton puheenjohtajaksi maaliskuussa 2025 kesken hallituskauden. Nyt liitolle valitaan hallitus ja puheenjohtaja vuoden 2027 alusta alkaen.
Yleiskokouksessa tahdottiin avata myös liiton hallituspaikkoihin liittyvää prosessia HSJ:n näkökulmasta. Kuluvalla kaudella HSJ:lla on ollut kolme paikkaa Journalistiliiton hallituksessa, ja puheenjohtajamme Heta Saxell kertoi HSJ:n tavoittelevan samaa paikkamäärää. Saxell korosti myös, että HSJ:lla on monialaisena yhdistyksenä poikkeuksellinen mahdollisuus tuoda liiton hallitukseen edustuksellisuutta paitsi journalismista myös muista ammattiryhmistä.
Hallitustyöskentelystä kiinnostuneille HSJ:n jäsenille tarjottiin esittäytymismahdollisuus yleiskokouksessa.
Kokouksessa kuultiin puheenvuoro kustannustoimittaja Tiina Talvitieltä Otavan toimitusosaston puheenjohtaja Ville Pekkasen esittämänä. Tiina toisi Journalistiliiton hallitukseen kokemusta myös kustannustoimittajien tes-neuvotteluista sekä luottamushenkilönä toimimisesta. Yleiskokouksessa esittäytyivät myös liiton hallituksessa jatkokautta hakevat Jenni Gästgivar (Iltalehden toimitusosasto) ja Valtteri Törmänen (Sisällöntekijät ry). Molemmat ovat erilaisissa liiton luottamustehtävissä toimineita järjestöosaajia, jotka ovat kunnostautuneet liiton jäsenhankinnan ja opiskelijatyön kehittäjinä. Jenni työskentelee valokuvaajana, Valtteri tuo mukanaan kokemusta viestintä- ja vaikuttamistyön sekä johtamisen puolelta. Neljäntenä esittäytyi valokuvaaja Antti Mannermaa (Alma Talentin toimitusosasto), jolla myös on kokemusta luottamustehtävistä niin työpaikalla, omassa osastossa, valtuustossa kuin HSJ:n hallituksessa. Antti nosti omaksi vahvuudekseen henkilötaidot ja tunnetilan tunnistamisen.
HSJ:n hallitus tekee oman esityksensä liiton hallitukseen ehdolla olevista jäsenistä myöhemmin syksyllä. Lopullisen valinnan asiassa tekee kuitenkin Journalistiliiton valtuusto.
Viestimedian Piia Ourin sanoin: kannustamme ja kannatamme kaikkia, sillä tehtävänä on vain hyviä valintoja hyvien tyyppien välillä.

Uutta identiteettiä etsimässä
Omassa puheenvuorossaan Marjaana Varmavuori avasi lyhyesti Journalistiliiton tilannekuvaa uuden valtuustokauden alla. Alan työpaikat vähenevät tiukkaa tahtia eikä niitä journalismissa juuri synny lisää. Myös eläköitymiset vaikuttavat jäsenmaksutuloihin laskevasti.
Journalistiliiton valtuusto päätti kevätkokouksessaan, että liiton talouden alijäämä rajataan korkeintaan miljoonaan euroon vuonna 2027 ja korkeintaan 800 000 euroon vuoteen 2030 mennessä. Vaikka talouden tasapainotus johtaa vaikeisiinkin päätöksiin lähitulevaisuudessa, surkutteluun ei Varmavuoren mukaan ole sijaa. Liitossa on meneillään monenlaista kehitystyötä ja järjestäytymisessä on myös voitettavaa.
Tuleva valtuusto saa käsiteltäväkseen liitossa parhaillaan työstettävän strategian, jossa kuullaan tiiviisti myös yhdistyksiä. Jäsenhankinnassa käännetään kaikki kivet ja myös uusia jäsenryhmiä mietitään. Parempaan edunvalvontaan kuuluu kiinteästi se, miten liitto palvelee ja tavoittaa jäseniä pirstaloituvassa työelämässä. Suuri kysymys on vauhtiloikkia ottava tekoälyn kehitys. Ratkaistavana on se, miten ammattiliitto tarjoaa turvaa teknologisessa myllerryksessä.
Uudet valtuutettumme ja tulevat hallituksen jäsenet pääsevät ratkomaan näitä kysymyksiä ja osaltaan määrittelemään myös Journalistiliiton identiteettiä. HSJ kiittää lämpimästi kaikkia luottamustehtäviin ehdolle asettuneita ja toivottaa onnea uudelle valtuustokaudelle!