HSJ rauhan rajamailla Etelä-Karjalassa 11.–13.9.2026
Helsingin Seudun Journalistien jäsenmatkalla Imatran ja Lappeenrannan seudulla heräteltiin ajatuksia itärajan merkityksestä ennen ja nyt. Kuljimme suljetuista porteista ja eläydyimme jopa vangin asemaan. Paistattelimme päivää Saimaan aalloilla ja tapasimme mainioita paikallisoppaita.
Moni saattoi hieraista korviaan: jäsenmatkalle Etelä-Karjalaan?
Matkamme ensimmäinen etappi on Imatra, jossa vierailemme Uutisvuoksen toimituksessa. Tapaamme päätoimittaja Minna Mäkisen ja lehdessä yli 40 vuotta työskennelleen Anu Pakarisen. Paikallisaviisissa tunnetaan seudun kuulumiset.
Teollisuus työllistää, mutta yt:itä on aikojen saatossa käyty yhdet jos toiset. Vierailumme aikana yksi seudun tehtaista seisoo.
Ikärakenne rasittaa: väestöstä yli 30 % on yli 60-vuotiaita ja kuolleisuus on jo pitkään ollut syntyvyyttä suurempaa. Nuorisotyöttömyys on korkeaa koko Etelä-Karjalan alueella.
Venäjän sotatoimet Ukrainassa, välineellistetty maahantulo Suomen rajoille 2023–2024, rajan sulkeminen, Itärajan esteaidan rakentaminen ja viimeisimpänä ilmatilassa risteilevät droonit ovat kääntäneet median katseen Kaakkois-Suomeen.
Vierailemme Raja- ja merivartiokoululla Imatran Immolassa. Koulun johtaja, eversti Juha Kivelä ja Kaakkois-Suomen rajavartioston apulaiskomentaja, everstiluuntantti Antti Virta ottavat ryhmän vastaan.
Tilanne rajalla on Virran mukaan tällä hetkellä vakaa, mutta rajalla tiedostetaan, että nopeat muutokset ovat mahdollisia. Rajan sulkeminen ja erityisesti Kaakkois-Suomeen painottuvan esteaidan rakentaminen nähdään välttämättömyytenä.
Nyt rakenteilla olevan raja-aidan tarkoituksena ei ole droonien pysäyttäminen vaan ihmisjoukkojen hallitsemattoman maahantulon estäminen. Esteaidalla rajavartioston apuna on tekninen valvontajärjestelmä ja tie, joka helpottaa vaikeakulkuisessa maastossa liikkumista. Silti tärkein osa rajavartijan perustyötä on yhä jalkapartiointi ja aistinvarainen valvonta.
Raja- ja merivartiokoulu varmistaa, että rajavalvonnan tehtäviin koulutetaan riittävä määrä henkilöstöä. Vuosikurssien koot arvioidaan vuosittain ja niissä on suurtakin vaihtelua. Ensi vuodeksi koulutettavien määrän arvioidaan pienenevän.
Koulutusohjelmat ovat vuodesta toiseen suosittuja – ei ihme, sillä koulutuksen läpäiseminen takaa työpaikan. Kivelä arvelee, että suosiota pitää korkealla myös Erikoisjoukot-reality. Immolassa koulutetaan myös erikoisrajajääkäreitä vaativiin tiedustelu- ja taistelutehtäviin.
Uuden tilanteen rajalla aiheuttaa Venäjältä levinnyt sikarutto, joka on sulkenut esteaidan riistaportit. Tämäkin vielä, parahtaa opas Riitta Mustonen mikrofoniinsa. Miksi meitä potkitaan päähän?
Kiertoajelulla lauma pääkaupunkilaisiakin hahmottaa Venäjän läheisyyden. Vilkkaan rajanylityspaikan sulkeminen on hiljentänyt lähimarketit.
Riitta Mustonen arvioi, että rajan sulkeuduttua Imatran alueella jää saamatta miljoona euroa joka päivä. Matkailun tyrehtyminen näkyy alueen palveluissa. Yövyimme Imatran kylpylässä, joka on kirjoitushetkellä yrityssaneerauksessa.
Uutisvuoksen Anu Pakarinen huomauttaa, että Imatraa sopeutetaan: kaupungin palveluita skaalataan vastaamaan pienemmän väkijoukon tarpeita. Kyläkoulut on jo lakkautettu – alueen lapsia palvelee kolme kymmenen vuoden sisällä valmistunutta koulua. Perheille Imatran seutu tarjoaa hyvät harrastusmahdollisuudet, edullista asumista ja upeaa luontoa.
Bussi kiertää kaupungin kolmessa taajamassa, raapii rantoja, kurvailee Imatran ajojen suoralle. Sivuamme tehtaita ja niiden läheisyyteen nousseita historiallisia asuinalueita, joita asukkaat hoitavat huolella. Kolmen Ristin Kirkko tuolla, nyt UNESCOn maailmanperintölistalla osana Aallon rakennusperintöä, innokas väenpaljous Ketterän hallilla kotiottelun alla. Mustosen puheenparsi pulppuaa.
Pääkaupunkiseutulainen raapii päätään. Ei hullumpaa.
Lauantaiaamuna Lappeenrannan satamassa meitä odottaa mahonkinen M/S Tuulikki ja Suomen luonnonsuojeluliiton norppa-asiantuntija Kaarina Tiainen. Norppia ei Lappeenrannan kaupungin kupeilla tavata, mutta suuntanamme on Suur-Saimaa.
Saaristoinen Saimaa on maailmanlaajuisestikin erityisen sisävesivekkulin ainoa koti. Opimme tuntemaan norppien historiaa ja nykyisyyttä aluksen puksutellessa kohti Taipalsaaren Ilkonsaarta.
Sitkeän suojelutoiminnan avulla yhä erittäin uhanalaista lajia on onnistuttu kasvattamaan nykyiseen reiluun viiteensataan yksilöön.
1800-luvun lopulla norppien surmaamisesta ryhdyttiin maksamaan tapporahaa eikä tavoitteena ollut vähempää kuin lajin sukupuuttoon hävittäminen.
Tapporahasta luovuttiin vasta 1948 ja saimaannorppa rauhoitettiin 1955. Alimmillaan norppakanta oli kuitenkin 1980-luvulla, jolloin jäljellä oli enää vain sata yksilöä.
Suurinta norppien kuolleisuus on kuuttivaiheessa. Pyydykset ovat kuuttien suuri uhka. Verkkokalastuksen rajoittaminen ja norppaturvallisten katiskojen suosiminen ovat tärkeitä suojelutoimia.
Myös lämpenevä ilmasto uhkaa talvella pesivää norppaa. Erityisiä norppapönttöjä eli keinopesiä asennettiin Saimaalle viime talvena viisikymmentä kappaletta. Lumikinoksia kolataan pesimistä varten myös talkoilla hyvän jään aikaan.
Tänä vuonna Saimaan vesi on matalalla. Ilkonsaaressa rantaudumme syvemmän veden etelälaituriin. Siellä meitä odottaa Mikko Nikkinen, valokuvaaja, Saimaa-aktivisti ja seikkailijakin.
Mikko on elänyt ja hengittänyt Saimaata lapsesta saakka. Kesäpaikka löytyy läheisestä saaresta, josta Nikkinen on laskujensa mukaan lähtenyt tänä kesänä 200 kertaa. Talvella hän liikkuu jäillä myös pyörällä ja on saanut Saimaalla jäätilannetta seuraavan jäälähettilään tittelin.
Mikon mukaan Saimaalta löytyvät kaikki asiat, joita turistit etsivät ulkomaan lomiltaan. Tuulen pöllytellessä lehdistöä ja veden helliessä rantakiviä sitä ihmettelee itsekin.
Junalla töräytät tänne lähes yhtä nopeasti kuin Tampereelle. Miksi ihmeessä veisit perheesi kuumaan etelään ja pahentaisit ilmasto-ongelmaa? Mutta miten rakennetaan kestävää kotimaanturismia? Omilla valinnoillaan voi vaikuttaa paljon.
Sunnuntaina tutustumme varautumiseen 1940-lukulaisittain. Lappeenrannan Rutolassa teemme piston Salpalinjaan, itärajalla kiemurtelevaan 1200 kilometrin mittaiseen puolustuslinjaan.
Rakennusurakka sotivan rintaman tuntumassa on ollut hurja. Suomen suurinta työmaata koskaan rakensi 35 000 miestä. Muonitukseen ja huoltoon osallistui 2 000 lottaa.
Suomen puolustuksesta ja pelotteesta keskustellaan jälleen. Salpalinja oli nimenomaan sitä – rakennelmilla ei koskaan taisteltu.
Laskeudumme sadan miehen majoitusta varten rakennettuun miehistöluolaan ja korsuihin, näemme kiviesteitä, joiden oli tarkoitus pysäyttää panssarivaunut. Suunnittelutyön laajuus ja vaadittu logistiikka tekee vaikutuksen.
Könyttyämme rajalla ja maan alla avattavana on vielä yksi portti. Vierailimme entisessä Konnunsuon vankilassa, jossa tapaamme Jaska Petsolan.
Petsola on ottanut tehtäväkseen kartoittaa huonosti dokumentoitua suomalaista vankilahistoriaa. Kokonaiselämykseen kuuluvat myös Petsolan kokemukset ja sattumukset hänen entisellä työpaikallaan eristysselliosastolla.
Joutsenon vastaanottokeskuksella työskentelevä Petsola ei ehdi opastaa monta ryhmää vuodessa, joten olemme onnekkaita.
Kiitämme lämpimästi innostuneita asiantuntijoitamme Jaska Petsolaa, Salpalinjan Oppaita, Konnunsuon baarin Kaisa ja Sami Kiiveriä, Mikko Nikkistä, Kaarina Tiaista, Karelia Linesin henkilökuntaa, Imatra Toursin Riitta Mustosta, Mikko Veijalaista, Juha Kivelää, Antti Virtaa, Anu Pakarista ja Minna Mäkistä sekä kuljettajaamme Tommi Leinoa Linja-autoliikenne Leinosta onnistuneesta matkasta. HSJ:n puolesta kiitän myös erinomaisia matkatovereita. Utelias voitti!
Kuten eräs osallistujamme totesi, maakuntiin tutustuminen on olennainen osa journalistin työtä. HSJ:n matkoille osallistumista kannattaisi myös työnantajien tukea.