Lankapuhelimia ja byrokratiaa | Lööppi 3/2026
Saksan Baijerissa, pienessä Bad Tölzin kaupungissa graafikko, lastenkirjailija, kuvittaja Suvi-Tuuli Junttilalla on viimein oma työhuone.
Olit pitkään Sanomalla vakituisissa tehtävissä. MeNaisissakin olit graafikkona noin 14 vuoden ajan. Miten päädyit nyt Saksaan?
Saksalainen mieheni on ollut Suomessa minun tähteni parinkymmenen vuoden ajan. Häntä alkoi vaivata koti-ikävä ja eritoten kaipuu vuorille. Mies puhui muutosta vuosikaudet, minä olin jarruna. Olin ensin työvapaalla ja loppukesällä irtisanouduin. Tämä osoittautui turvalliseksi ratkaisuksi. Saimme ensin perheen kanssa vuoden ajan kokeilla, miltä näin suuri muutos vaikuttaa.
Työskentelit aikakauslehtien parissa lähes 25 vuotta. Mikä lähdössä oli vaikeinta?
Aluksi suoraan sanottuna pelotti. Jo pandemian aikana työskentely kotitoimistolla oli alkuun vaikeaa. Tarvitsen työkavereitani. Saksaan muuttaessamme jännitin, miltä päivät tuntuvat, kun ympärillä ei ole edes tuttuja. Mutta tekemistä on ollut paljon.
Olet nyt freelancer. Mikä on muuttunut eniten työssä ja arjessa?
Vakituisessa työsuhteessa olen ollut aika huoleton. Palkka tuli, enkä paljoakaan miettinyt eläkeasioita. Nyt olen yrittäjä, joka pohtii sairausvakuutusmaksuja ja veroja uudessa maassa. Koko ajan pitää olla numeroiden päällä. Niitä juttuja on joutunut väkisinkin opiskelemaan, ja se on ollut kiinnostavaa.
Onko työskentely Saksassa erilaista kuin Suomessa?
Asiakkaani ovat pääosin Suomesta, mutta yritys minun tuli perustaa Saksaan. Täällä byrokratia on raskasta, asiat ovat monimutkaisia ja konservatiivisia suhteessa Suomeen. Olin kuullut etukäteen varoitteluja, ja silti yllätyin. Sähköisestä asioinnista täällä ei ole juuri kuultukaan, maksaminen hoidetaan käteisellä, ja kun hankimme nettiliittymän, sen ohella talouteemme toimitettiin lankapuhelin.
Konservatiivisuudesta kielii esimerkiksi se, että minun, itsenäisen yrittäjän, verotustiedot postitetaan kotiin miehelleni osoitettuina.
Mikä on ollut uuden vaiheen suurin ilonaihe tai yllätys?
Olen tänä vuonna tehnyt hyvin erityyppisiä töitä kuin Suomessa. Teen paljon kuvituksia siten, että rakennan pienoismaailmoja eri materiaaleista ja valokuvaan ne. Kutsun töitäni 3D-kollaaseiksi. Niiden tekeminen vaatii tilaa. Suomessa minulla oli näille töille vain pieni kaistale pöytää. Nyt minulla on työhuone, josta aukeaa vieläpä näkymä koko seinän mitalta pohjoiseen. Viimein materiaalit ovat kaiken aikaa käden ulottuvilla, ja tilaa on vaikka monelle keskeneräiselle projektille. ●