Viestinnän yksinhuoltajat | Lööppi 3/2026
Viestintää pitäisi tehdä yhä useammassa kanavassa, tavoittaa yhä useampia yleisöjä ja reagoida yhä nopeammin. Silti monessa järjestössä, virastossa ja pienessä organisaatiossa vastuu on yhden ihmisen harteilla.
Kun työpaikan viestintäosasto mahtuu yhden työpöydän ääreen, vastuu painaa arjessa. Samaan aikaan pitäisi suunnitella strategiaa ja hoitaa kaikenkokoiset käytännön toimet. Tehtävälista kasvaa helposti pidemmäksi kuin työpäivä. Miten siitä selviää?
Kokemus siitä, että omalla työllä on vaikutusta, auttaa jaksamaan myös silloin, kun työpäivät venyvät ja paine kasvaa, sanoo Suomen urheilun eettisen keskuksen SUEKin viestintäpäällikkö Susanna Sokka.
– Vahva arvopohja on tärkein syy siihen, että viihdyn työssäni. Teen tätä, koska uskon reiluun, puhtaaseen ja turvalliseen urheiluun ja siihen, että urheilu yhdistää ihmisiä taustoista riippumatta.
SUEK tunnetaan parhaiten dopingtestauksesta, mutta keskuksen tehtäviin kuuluu lisäksi kilpailujen manipuloinnin torjuminen ja turvallisen urheilun edistäminen.
Työn merkityksellisyyden tunne motivoi myös Sininauhaliiton viestintäpäällikköä Anna-Liisa Karhulaa. Sininauhaliitto tukee vaikeissa elämäntilanteissa olevia ihmisiä, kuten päihde-, mielenterveys- tai rahapeliongelmista kärsiviä. Liiton tarkoitus tuntuu selvältä ja tärkeältä.
– Minulla on aivan mielettömät työkaverit ympärilläni, eikä yksikään työpäivä ole tylsä. Uskon vilpittömästi, että olen tässä työssä mukana rakentamassa hieman parempaa maailmaa.
Munuais- ja maksaliiton viestintäpäällikölle Petri Inomaalle motivaation lähde on sama. Potilasjärjestöissä liitto on kohderyhmänsä jäsenille tärkein ja joskus ainoa edunvalvoja. Koska onnistumisia ei aina pääse jakamaan tiimin kanssa, työn tulokset ja niistä saatu palaute korostuvat.
– Suoraa palautetta tulee vähän, mutta onnistumiset tunnistaa kentän kuiskailuista, jäsenkyselyn tuloksista, mediatiedotteen osumista tai kampanjan näkyvyysluvuista.
Aina yksi kanava lisää
Siinä missä ennen riittivät tiedote, henkilöstölehti ja muutama mediakontakti, nykyään viestintää tehdään lukuisissa kanavissa lähes tauotta. Viestinnän määrän kasvu ja kanavien monipuolistuminen ovat muuttaneet työn luonnetta perusteellisesti.
– Kun aloitin vuonna 2010, perustin liitolle ensi töikseni Facebook-tilin. Muut somekanavat ovat tulleet mukaan myöhemmin. Aiemmin yhdestä aiheesta saatettiin lähettää mediatiedote, nykyään sen ympärille rakennetaan usein kokonainen somekampanja. Myös vuosittaiset teemapäivät ovat kasvaneet teemaviikoiksi, Petri Inomaa kuvailee muutosta.
Samalla on kenties täytynyt ottaa haltuun uusia taitoja: kuvaamista, editointia ja analytiikkaosaamista.
Kanavat muuttuvat, ja toiveita uusien haltuunottoon tulee johdolta, jäsenistöltä ja sidosryhmiltä. Samaan aikaan vanhoista kanavista on hyvin vaikea irrottautua. Harvoja poikkeuksia on viestipalvelu X. Osa aikoinaan Twitterissä aktiivisista organisaatioista on vähentänyt aktiivisuuttaan tai poistunut palvelusta kokonaan, kun käyttäjäkunta ja keskustelukulttuuri ovat muuttuneet.
Yksin muttei yksinään
Yksin tekeminen ei onneksi aina tarkoita, että kaikki tehtäisiin itse. Tähän juttuun haastatellut viestintäpäälliköt korostavat ulkopuolisen avun merkitystä esimerkiksi taitossa, graafisessa suunnittelussa tai muissa erityisosaamista vaativissa tehtävissä. Näin aikaa jää niihin tehtäviin, joita ei voi eikä kannata ulkoistaa.
Viestinnän yksinhuoltajat ovat myöskään harvoin totaaliyksinhuoltaja. Työpaikalla apuna on usein vähintäänkin määräaikaisia harjoittelijoita. Sininauhaliitossa viestintää tekee viestintäpäällikön lisäksi yksi viestinnän suunnittelija. Munuais- ja maksaliitossa viestinnän yhteenlaskettu työpanos vastaa noin yhtä kokopäiväistä työntekijää.
SUEKissa työskentelee viestintäpäällikkö ja viestinnän assistentti, mutta käytännössä viestintä on koko organisaation tehtävä, Susanna Sokka sanoo.
– Meillä on töissä 16 ehdotonta huippuosaajaa ja laajat verkostot. Jaamme yhteisen vision ja viemme viestiä siitä eteenpäin omissa rooleissamme, Susanna Sokka sanoo.
Vaikka vastuu viestinnästä kuuluu ammattilaiselle, jokainen asiantuntija viestii itse omasta työstään, oli sitten kyse mediahaastattelusta tai kohtaamisista sidosryhmien kanssa.
Haastateltavat kertovat ja kehuvat lisäksi omaa tukiverkostoaan. Tukea ja sparrausapua saa paitsi työkavereilta myös muiden organisaatioiden viestijöiltä, koulutuksista ja alan tapahtumista. Susanna Sokalle erityisen tärkeitä ovat kansainväliset verkostot, koska Suomessa ei ole vastaavaa organisaatiota.
Anna-Liisa Karhula kertoo saavansa apua myös ulkopuolisesta työnohjauksesta ja viestintäpäälliköiden sparrausryhmästä.
– Minulla on hyvä keskusteluyhteys toiminnanjohtajan kanssa, ja usein riittää jo se, että mietin, miten ilmaisisin jonkin asian hänelle. Joskus riittää pelkkä ajatus, että voin soittaa tai mennä hänen luokseen.
Joustaminen on reilua, koska se on vastavuoroista.
Työ seuraa myös mustikkametsään
Vaikka tukea on tarjolla eikä kaikkea tarvitse tehdä yksin, vastuu työn organisoinnista jää usein viestinnän yksinhuoltajalle itselleen. Omaa työtä on osattava johtaa, Anna-Liisa Karhula sanoo.
– Olen hyvin kalenteriorientoitunut. Merkitsen kalenteriin kaiken, myös lounastauot. Varsinkin etäpäivinä saatan uppoutua töihin niin täysin, että unohdan muuten syödä.
Tarkka suunnittelu ja kalenterointi on helpottanut Karhulaa selviämään työmäärästä. Ylitöitä kertyy, mutta ne myös ehtii pitää vapaina pois ennemmin tai myöhemmin. Siitä huolimatta riittämättömyyden tunne on tuttu.
– Minulla on jo vuosia ollut tapana kirjata ylös tekemäni työt ja yhteistyöt. Kun tuntuu siltä, ettei mikään riitä, palaan muistiinpanoihin. Ne muistuttavat, että vaikka tekemättömiä töitä on aina, paljon on myös saatu aikaan.
Susanna Sokka työskentelee kokonaistyöajassa, jossa ylityötunteja ei erikseen seurata. Joustaminen on hänen mukaansa reilua, koska se on vastavuoroista. Työ vaatii välillä venymistä, mutta vastapainoksi myös työntekijän tarpeet otetaan huomioon.
– Joustoa on, mutta siitä on itse pidettävä huoli. Vähän aikaa sitten olin arki-iltapäivänä mustikkametsässä. Toisaalta kesälomalle otin läppärin mukaan. Tein lentokentällä tiedotetta ja julkaisin sen seuraavana aamuna hotellihuoneesta.
Myös Petri Inomaa myöntää, ettei työstä irrottautuminen aina ole helppoa.
– Etätyössä tulee helposti tehtyä työtä silloinkin, kun toimistotyöstä olisi ollut pois. Olen myös muutaman kerran palannut työhön kesken sairausloman, kun olen jo kokenut itseni työkykyiseksi. Tekeminen kohentaa vointia enemmän kuin sairastaminen silloin, kun lehti pitää saada taittajalle tai kampanjaviikko on alkamassa.
Yksinviestijän arvo huomataan usein vasta hänen lähtiessään.
Mitä jää jäljelle?
Kiire, venyminen ja työstä irrottautumisen vaikeus kertovat työnarkomanian sijaan vastuuntunnosta. Etenkään järjestökentällä se ei aina näy palkkauksessa. Yksinviestijän arvo huomataan usein vasta hänen lähtiessään. Samalla katoaa paljon hiljaista tietoa, jonka arvo saattaa paljastua viiveellä. Verkkosivut ovat olemassa, somekanavat toimivat ja median yhteystiedot ovat tallessa, mutta jääkö osaaminen käyttää niitä?
– Sininauhaliitossa on käynnissä arkistointiprojekti, jossa säilytettävät dokumentit siirretään sähköiseltä asemalta pilvipalvelimelle. Se on tehnyt näkyväksi, kuinka iso osuus viestinnällä on kaikesta säästettävästä materiaalista, Anna-Liisa Karhula sanoo.
SUEKissa viestinnän työnkulut, vastuut ja keskeiset toimintatavat on kirjattu ylös laadunhallintajärjestelmään, ja vuosittain ulkopuolinen arvioija tarkistaa, että ohjeet vastaavat käytäntöä.
– Viestintä on tehty niin läpinäkyväksi kuin se sääntöjen mukaan on mahdollista. Kaikesta mitä teen, jää jälki. Voisin periaatteessa jättää kaiken ja lähteä vaikka huomenna Australiaan, ja seuraajani tietäisi, miten toimia, Susanna Sokka sanoo.
Kaikkea ei silti ole helppo sanallistaa prosessikaavioihin. Vuosia talossa ollut viestijä on ennen kaikkea työnantajansa tulkki. Hän osaa kirjoittaa organisaation äänellä, muotoilla johdon viestit ymmärrettäviksi, tunnistaa herkät aiheet ja ennakoida henkilöstön reaktioita. Viestijän vaihtuminen muuttaa väistämättä viestinnän sävyä. Se voi olla hyvä asia mutta myös hämmentää jäseniä ja sidosryhmiä.
Petri Inomaa myöntää joskus miettivänsä, miten hänen seuraajansa pääsee aikanaan kiinni hänen työnkuvaansa.
– Eläkeikään on vielä muutama vuosi aikaa. Vaikka seuraajaa pääsisi perehdyttämään, kaikkea hiljaista tietoa ei millään pysty välittämään. Toisaalta ajattelen, että se ei enää ole minun vastuullani vaan uusi työntekijä saa löytää oman tapansa tehdä tätä työtä, hän toteaa. ●
NÄIN VIESTINNÄN YKSINHUOLTAJAT LATAAVAT AKKUJAAN
Kun vastuu työpaikan viestinnästä on yhden ihmisen harteilla, työ on jatkuvaa tasapainoilua kiireisten pyyntöjen, useiden kanavien ja alati muuttuvien tilanteiden keskellä. Miten työt karistetaan päivän päätteeksi mielestä niin, että virtaa riittää myös seuraavaan työpäivään?
Petri Inomaa viestintäpäällikkö, Munuais- ja maksaliitto
”Olisi helppo sanoa, että palaudun luonnossa, ystävien kanssa tai harrastusten parissa. Totuus on, että olen melko omistautunut työlleni eikä palautuminen ole vahvimpia puoliani. Usein painan töitä pitkän jakson ja odotan seuraavaa lomaa tai ulkomaanmatkaa. Tiedän, että olisi parempi rakentaa arjesta tasapainoisempaa, jotta palautuminen ei perustuisi vain lomiin. Olen kuitenkin oppinut suhtautumaan asiaan armollisesti enkä pode huonoa omatuntoa siitä, että useimmiten vapaalla voiton vievät oma sohva ja Netflix.”
Susanna Sokka viestintäpäällikkö, SUEK
”Palaudun tekemällä jotain itselleni vierasta ja odottamatonta. Epämukavuusalueelle meneminen pakottaa keskittymään hetkeen. Tanssitunnilla uusi koreografia vaatii täyden keskittymisen. Samoin elokuva, jota en tavallisesti valitsi, tai keikka, jonne en muuten lähtisi, avaa uusia näkökulmia ja katkaisee arjen rutiinit.”
Anna-Liisa Karhula viestintäpäällikkö, Sininauhaliitto
”Nukkuminen on ihanaa! Pitää nukkua reippaasti, reilusti ja paljon. Lisäksi uskon, että aikuisten pitäisi tehdä samoja asioita kuin lasten: leikkiä, laulaa, tanssia ja piirtää. Itse maalaan, käyn paljon kursseilla ja tanssin rivitanssia. Kuorolauluakin olen harrastanut.”