Kahteen kertaan vaiennetut  | Lööppi 3/2026

Teksti Ilmo Ilkka | Kuvitus Outi Kainiemi

Suomalaisilla mediataloilla ja toimituksilla olisi valtavasti voitettavaa, jos eri taustoista ja kulttuureista tulevien toimittajien osaamista ja tietämystä hyödynnettäisiin enemmän. Näin kiteyttää toimittaja, kirjailija Randa Al-Dawoudi. Hän on työskennellyt noin kymmenen vuoden ajan journalismin, median, viestinnän ja kirjoittamisen aloilla.

Al-Dawoudin matka Suomeen kulki muun muassa Istanbulin kautta, jossa hän työskenteli eri toimituksissa ja mediayhtiöissä yhdessä eri kulttuureja edustaneiden ihmisten kanssa. Alun perin reitti Suomeen avautui harjoittelun avulla vuonna 2024.

Toimittajat ovat Al-Dawoudin mukaan aina toimittajia, olivatpa he kotoisin mistä maailmankolkasta tahansa. Suomessa hän on kuitenkin ollut paikoittain havaitsevinaan, että esimerkiksi palestiinalaistoimittajien ei uskota pystyvän kertomaan Palestiinasta riittävän puolueettomasti.

– Me kaikki olemme kuitenkin toimittajia ja työskentelemme samojen eettisten ja ammatillisten standardien mukaisesti.

Asetetaanko maanpaossa eläville toimittajille kovempia objektiivisuusvaatimuksia kuin suomalaisille?

Tausta nähdään esteenä

Samaan on törmännyt myös yhteiskuntatieteiden tohtori Hinni Aarninsalo.

Aarninsalo selvitti kuluneena keväänä Suomessa maanpaossa elävien toimittajien tilannetta. Selvityksessä annettiin myös suosituksia toimista, joilla heitä voitaisiin Suomessa tukea.

Käytännön esimerkkeinä tästä olivat muun muassa toimittajille myönnettävät humanitaariset viisumit ja paremmat ohjauspalvelut, joiden avulla he voisivat päästä kiinni toimittajan työhön Suomessa.

– Selvityksen valmistuttua yksi päällikkötason toimittaja tuli kertomaan keskustelleensa toimituksessa maanpaossa elävien toimittajien työllistämisestä. Hänen mukaansa heidän toimitukseensa ei voitaisi palkata esimerkiksi palestiinalaista toimittajaa käsittelemään Palestiinaa koskevia asioita.

Aarninsalo pohtii, onko tällainen ajattelu yleistä suomalaisissa toimituksissa.

– Asetetaanko maanpaossa eläville toimittajille heidän taustansa vuoksi kovempia objektiivisuusvaatimuksia kuin suomalaisille?

Kun toimittajan tausta leimataan automaattisesti esteeksi työnteolle, menetetään Aarninsalon mukaan arvokasta moniäänisyyttä näennäisen objektiivisuusihanteen vuoksi.

Erilaisten objektiivisuusstandardien asettaminen eri lähtökohdista tuleville toimittajille voi Aarninsalon mukaan olla myös eräänlaista vaientamista.

– Ensin toimittajat vaiennetaan kotimaassaan, ja sitten he kohtaavat vaientamista Suomessakin.

Suomessa saatetaan epäillä Aarninsalon mukaan myös maastaan paenneiden toimittajien työkokemusta tai koulutuksen tasoa.

– Selvitykseen haastattelemillani ihmisillä oli aivan mieletöntä pitkän linjan toimittajakokemusta. Silti he kokivat, että siihen oli suhtauduttu suomalaisella mediakentällä epäilevästi.

Aarninsalo toivoo tilanteen parantuvan tulevaisuudessa. Yksi merkki tästä on jo se, että selvitys maanpaossa elävien toimittajien tilanteesta tilattiin.

Paikallistuntemus jää hyödyntämättä

Al-Dawoudin mukaan suomalainen media on pääosin uutisoinut Lähi-idän tapahtumista hyvin. Puutteita hän näkee kuitenkin siinä, millaisiin kehyksiin tapahtumat asetetaan ja millaisin käsittein niistä puhutaan.

– Vuodesta 2023 alkaen suomalainen media on kertonut tapahtumista tarkasti, ja uutisointi on jatkuvasti parantunut. Mutta yleisölle ei kuitenkaan ole välittynyt kokonaiskuvaa siitä, mitä Lähi-idässä eläville ihmisille tapahtuu. Ihmispuoli on uupunut lähes täysin.

Gaza-uutisointia voitaisiin Al-Dawoudin mukaan parantaa hyödyntämällä nykyistä enemmän palestiinalaistoimittajien paikallistuntemusta ja verkostoja. Suomalaismediat voisivat ottaa heitä mukaan uutistyöhön tai rakentaa heidän kauttaan yhteyksiä alueen asukkaisiin ja siellä työskenteleviin toimittajiin.

Al-Dawoudin mukaan on tärkeää, että ulkomaalaistaustaiset toimittajat otetaan mukaan journalistisen työn kaikkiin vaiheisiin. He voisivat tuoda uutisointiin esimerkiksi kulttuurin, kielen ja verifioinnin osaamistaan. Kun erilaisista taustoista tulevat ihmiset kohtaavat, ymmärrys eri kulttuureista syvenee ja uutisiin ja muihin journalistisiin juttuihin saadaan uusia näkökulmia.

Kontaktien ja yhteyksien merkitys on korostunut erityisesti Gazassa, jonne Israel ei ole sallinut ulkopuolisille toimittajille vapaata pääsyä hyökkäyksensä aikana. Ne harvat toimittajat, jotka ovat päässeet Gazaan, ovat matkustaneet sinne Israelin asevoimien mukana niin sanotulla embed-järjestelyllä. He ovat siis kulkeneet israelilaissotilaiden mukana, nähneet vain mitä sotilaat sallivat, ja jos haastatteluja onkin sallittu, ovat haastateltavat olleet asevoimien ennalta hyväksymiä.

Tarvitaan tarinoita myös arjesta

Kun Aarninsalo on keskustellut maanpaossa tai sota-alueilla elävien toimittajien kanssa, heidän toiveekseen nousee, että suomalaistoimittajat tekisivät juttuja, joita he eivät itse pysty tekemään. Tällä tavoin toimittajat voisivat osoittaa solidaarisuuttaan muille.

Jos vähän kärjistetään, Lähi-itä on noussut Suomessakin otsikoihin aina väkivaltaisuuksien, sotien ja kriisien kautta. Tällaisten juttujen luoman kehyksen takia ei ole ihme, ettei yleisö ole niin perillä isosta kuvasta kuin olisi mahdollista.

– Tietynlainen mediakerronta esimerkiksi Gazasta voi luoda kuvan, jossa siellä on vain tuhottuja koteja ja itkeviä ihmisiä, Al-Dawoudi sanoo.

Kokonaisvaltaisemman käsityksen luominen vaatisi, että alueesta ja siellä elävistä ihmisistä tehtäisiin juttuja muulloinkin kuin silloin, kun pommit putoavat ja aseet laulavat.

Tärkeää olisi Al-Dawoudin mukaan kertoa tavallisista ihmisistä ja heidän arjestaan myös kriisien välissä. Silloin yleisöllä olisi paremmat edellytykset ymmärtää, mitä ihmisille tapahtuu väkivallan jälleen kiihtyessä. Muuten kuolleet, haavoittuneet ja inhimillinen kärsimys uhkaavat jäädä pelkiksi numeroiksi ja otsikoiksi.

– Joskus tuntuu, että mediat suhtautuvat tapahtumiin eri puolilla maailmaa kuin trendeihin. Eettisesti tämä on väärin. Sen takia sanon, että meidän pitäisi hyödyntää eri taustoista tulevien toimittajien osaamista. Koska kun media on moninaista, kulttuuri on moninaista ja yleisö on avoimempi sille, mitä maailmassa tapahtuu, Al-Dawoudi sanoo.

Myös sanoilla on merkitystä

Al-Dawoudi ei myöskään usko narratiiviin, jonka mukaan Suomi on vain pieni valtio, joka ei pysty muuttamaan asioita. Hänen mukaansa myös suomalaisen median tekemillä valinnoilla, kuten sillä, millaisia sanoja ja rakenteita uutisoinnissa käytetään, on merkitystä.

Esimerkkinä ongelmallisesta kielenkäytöstä Al-Dawoudi nostaa esiin tavan, jolla suomalaismedia joskus kertoo surmatuista palestiinalaisista. Hänen mukaansa uutisissa käytetään usein rakenteita, jotka häivyttävät israelilaisjoukkojen toimijuutta.

– Puhutaan siitä, että palestiinalaiset kuolevat tai heitä surmataan. He eivät kuitenkaan vain kuole tai tule surmatuiksi, vaan joku tappaa heidät. Ja tämä tapahtuu keskellä kansanmurhaa.

Myös kansanmurha-sanan käyttö herätti huomiota suomalaismedian uutisoinnissa.

– Vaikka YK:n asiantuntijat, Amnesty International ja monet muut kansainväliset toimijat ovat kutsuneet Gazan tapahtumia kansanmurhaksi, suomalainen media alkoi käyttää sanaa kovin myöhään.

Al-Dawoudi pitää ongelmallisena myös sitä, että Israelin hyökkäyksestä Gazaan puhutaan eri maiden medioissa ja poliittisessa keskustelussa usein sotana. Hänen mukaansa sana voi antaa harhaanjohtavan kuvan osapuolten välisestä voimatasapainosta. Samalla se voi jättää varjoonsa konfliktin laajemman historiallisen kontekstin, kuten Israelin vuosikymmeniä jatkuneen palestiinalaisalueiden miehityksen, jonka YK:n kansainvälinen tuomioistuin on todennut kansainvälisen oikeuden vastaiseksi.

Kyseessä on lähihistorian silmittömin sota journalismia ja vapaata tiedonvälitystä vastaan.

Historian tuhoisin työmaa

Israelin hyökkäys Gazaan ja muille Palestiinan alueille sekä Jemeniin, Libanoniin ja Iraniin on esimerkiksi Committee to Protect Journalists -järjestön mukaan ollut toimittajille modernin historian tuhoisin.

Elokuun puoliväliin mennessä yhteensä 263 toimittajaa oli tapettu, 173:a haavoitettu ja 108 vangittu. Israel on myös kiduttanut ja pahoinpidellyt vähintään kymmeniä kiinni ottamiaan tai vangitsemiaan palestiinalaistoimittajia.

Tilanne on äärimmäisen poikkeuksellinen, sillä kyseessä on lähihistorian silmittömin sota journalismia ja vapaata tiedonvälitystä vastaan. Myös kansainvälisen oikeusjärjestelmän tutkinnat Israelin kansanmurhasta ovat poikkeuksellisia. Vastaavaa nähtiin Aarninsalon mukaan kuitenkin esimerkiksi Ruandassa 1990-luvulla, mihin hän perehtyi väitöskirjatyössään.

– Ruandan kansanmurhassa yksi keskeinen ase oli hallita median narratiiveja vastapuolesta ja pyrkiä epäinhimillistämään vastapuolen edustajia.

Israel toimii Aarninsalon mukaan samalla tavoin esimerkiksi sulkemalla Gazan ulkopuolisilta toimittajilta ja tappamalla paikallisia toimittajia. Tällä estetään journalisteja dokumentoimasta historiaa, keräämästä todistusaineistoa ja kertomasta ihmisten kärsimyksestä muutoin kuin numeroiden kautta.

Voivatko Israelin erityisesti Gazassa nähdyt toimet olla maistiainen journalismin ja journalistien tulevaisuudesta?

– Mielestäni se riippuu paljon siitä, miten muu maailma toimii. Jos seuraukset Israelin toimiin Gazassa jäävät laimeahkojen kannanottojen tai vaatimusten tasolle, kuten ”päästäkää toimittajat alueelle, ei enää toimittajien murhia”, kyllä sillä voi olla vakavia seurauksia myös laajemmin, erityisesti nykyisessä tilanteessa, jossa medianvapaus on heikentynyt maailmanlaajuisesti, Aarninsalo kertoo.

Muut valtiot ja konfliktien osapuolet voivat Aarninsalon mukaan ottaa esimerkkiä Gazasta ja Israelin kansainvälisen oikeuden vastaisista rikoksista. Se antaa ikään kuin luvan vaientaa mediaa keinolla millä hyvänsä, jos tuloksena ei ole seuraamuksia.

Monokulttuurinen media

Yhdysvaltain ja Israelin aloittaman Iranin vastaisen sodan takia suomalaisilla toimittajilla ja mediataloilla voisi olla vieläkin kullanarvoinen mahdollisuus syventää uutisointiaan. Siinä Suomessa jo asuvien, alueen kieliä ja kulttuureja tuntevien toimittajien osaamisesta voisi olla erityistä hyötyä.

Toisaalta kielitaito on nähty yhtenä ongelmana maanpaossa elävien ja ulkomaalaistaustaisten toimittajien ottamisessa mukaan täkäläiseen uutistyöhön.

Suomessa on Aarninsalon mukaan edelleen vallalla journalismin tekemiseen liittyvä monokulttuuri: yhden toimittajan oletetaan tekevän juttunsa yksin alusta loppuun. Tällaisessa kulttuurissa voi tuntua hankalalta työskennellä esimerkiksi niin, että maanpaossa elävä toimittaja tekee juttuja yhteistyössä suomalaisen kollegansa kanssa.

Maanpaossa elävät toimittajat voisivat kuitenkin Aarninsalon mukaan auttaa paikallisia kollegojaan toimituksissa esimerkiksi tiedonhankinnassa.

Tällaisesta yhteistyöstä on Aarninsalon mukaan joissakin toimituksissa erinomaisia esimerkkejä. Vaikka toimittaja ei osaisi lainkaan Suomea, hän voi tarjota sellaista osaamista, jota toimituksessa ei muutoin ole.

– Täällä voitaisiin tehdä paljon moniäänisempää journalismia, jos sitä tehtäisiin useammin ryhmätyönä, niin että mukana olisi eri kielten ja kulttuurien ymmärtäjiä. Enkä väitä, etteikö näin tehtäisi, mutta tutkimustenkin mukaan maahanmuuttajataustaiset toimittajat törmäävät töitä hakiessaan nimenomaan kielitaitovaatimuksiin.

Osaaminen pitää saada käyttöön

Suomessa Al-Dawoudi on saanut tukea ennen kaikkea toimittajaystäviltään. Hän muistuttaa kuitenkin, etteivät maanpaossa elävät toimittajat ole vain avun tarvitsijoita.

– Molemmat osapuolet tarvitsevat toisiaan. Suomi tarvitsee näitä toimittajia ja toimittajat tarvitsevat Suomea. Eri puolilta maailmaa tulevat toimittajat hyötyisivät esimerkiksi Journalistiliiton tuesta, joka auttaisi heitä pääsemään osaksi suomalaista toimittajayhteisöä.

Ammatillisten verkostojen ja tuen avulla Suomeen muuttaneiden toimittajien ei tarvitsisi rakentaa uraansa kokonaan uudelleen. Al-Dawoudin mukaan uuteen maahan asettuminen voi olla toimittajalle rankka kokemus riippumatta siitä, mistä maasta hän tulee.

Miten Suomessa sitten voitaisiin hyödyntää paremmin maanpaossa elävien toimittajien osaamista ja tuoda heidät osaksi suomalaista mediakenttää?

– Suomeen tarvitaan lisää fellowship- ja mentorointiohjelmia, harjoittelupaikkoja ja koulutusta sekä yhteisiä työpajoja, seminaareja ja verkostoitumistilaisuuksia. Ne kehittäisivät journalismia ja loisivat konkreettisia yhteyksiä toimitusten ja ulkomaalaistaustaisten toimittajien välille, Al-Dawoudi sanoo.

Samaa sanoo Aarninsalo ja muistuttaa, että toimitukset voisivat aktiivisemmin hakea ulkopuolista rahoitusta maanpaossa elävien toimittajien työllistämiseen.

– Koska rahastahan on kuitenkin aina kyse lopulta. Esimerkiksi EU:lla on ollut hankkeita, joiden kautta joitakin maanpaossa eläviä toimittajia on työllistetty suomalaisiin medioihin.

Al-Dawoudi toivoo myös julkisia seminaareja ja paneelikeskusteluja, joissa suomalaiset toimittajat, yleisö ja kotimaastaan paenneet toimittajat voisivat kohdata. Keskusteluihin saataisiin näin mukaan kokemuksia ja näkökulmia, jotka muuten saattavat jäädä suomalaisessa julkisuudessa vähälle huomiolle.

Parhaimmillaan kohtaamiset voisivat avartaa niin journalismin kuin yleisönkin kuvaa maailmasta. ●