Vaikuttaja maksaa toimittajan laskut | Lööppi 3/2026
”EIHÄN se ole oikea toimittaja, vaan joku influensseri.”
Minua voi loukata monin tavoin, enkä ole moksiskaan.
Luen säännöllisesti juttujen kommenttipalstoilta tai muilta toksisilta foorumeilta, miten tyhmä, keskinkertainen, epähauska ja lahjaton olen työssäni. Silloin kun esiinnyn televisiossa naamallani, nämä adjektiivit saavat rinnalleen ruman ja läskin. Siitä vaan, see if I care.
Mutta kun kerran luen anonyymin kommentin siitä, että olen influensseri eli some-vaikuttaja enkä oikea toimittaja, tulistun. Syitä on kaksi. Ensinnäkin: olen toimittaja luihin ja ytimiin! Toisekseen: nämä kaksi eivät sulje toisiaan pois.
EN OLE koskaan ollut vakituisessa journalistisessa työsuhteessa. Vaikka en tiedä, olisinko myyttistä vakkarisopimusta koskaan saanutkaan, valinta on ollut minun. Olen liian villi ja levoton päivätyöhön. Aivokemiani ja persoonani ovat sanelleet työmuotoni: olen ollut free-toimittaja jo kaksi värikästä vuosikymmentä.
Jokainen vapaa toimittaja tietää, mitä se tarkoittaa taloudellisesti: helvetinmoista kitkuttelua, laskeskelua, toiveikasta itsensä ja ideoidensa myymistä ja vaihtelevia tuloja. Pahimmillaan laskevia tuloja ja toimeksiantoja, kun ”päätimme siirtää tämän-ja-tämän juttu- ja kolumnipaikan talon sisään budjettisyistä”. Toisin sanoen: Suomi on täynnä free-toimittajia, jotka heittävät kirjoittamisen rinnalla jos jonkinmoista keikkaa muissa hommissa, joilla mahdollistavat toimeentulonsa ja elämisensä. (Saanko tässä kohtaa säälipisteitä? Elätän kuusihenkistä uusperhettä, jonka teinit syövät yhden aamun aikana enemmän kuin burundilainen lapsi kuukaudessa.)
”Valitsen asiakkaani tarkkaan.”
Kyllä, tästä syystä teen silloin tällöin kaupallisia yhteistöitä. Valitsen asiakkaani tarkkaan: mainostan lähinnä kulttuuria ja matkailu- tai hyvinvointipalveluita. Tähän mennessä kaikki ovat jo kartalla some-vaikuttamisen taloudellisesta kannattavuudesta. Yhtä isoa yhteistyöpostausta vastaan voisin esimerkiksi istua 30 iltapäivää leffassa ja kirjoittaa 30 elokuva-arviota seuraavana aamupäivänä tai työstää neljä laajaa henkilö- tai ilmiöjuttua eri työvaiheineen. Siis kuukauden työt. Päivässä. Anteeksi vain, mutta aika houkuttelevaa.
TIEDÄN, että yhtälö ei ole aivan ongelmaton. Vaikuttajuudessa toimituksia arveluttaa ”influensseri-toimittajan” journalistinen riippumattomuus. Ajattelen tuntemiani toimittajia, jotka toimivat myös sivutoimisina vaikuttajina: näenkö vaikkapa Ronja Salmessa tai Maria Veitolassa kaupallisen toimenkuvansa johdosta lammasmaisuutta tai hampaattomuutta? Käsi sydämellä: en. Kumpikin räksyttää ja haastaa aivan samalla tavalla kuin ennenkin. Jos jotakin, näen, että yhteistöitä tekevä toimittaja muuttuu työssään entistä tarkemmaksi: kun joutuu käymään läpi kytköksiään, jääviyksiään ja asenteitaan erityisen tiheällä kammalla, on harvinaisen hereillä toimintansa suhteen. Naistenlehden toimituksen huulipunanäytteiden keskellä kulkisin huomattavasti sakeammassa sumussa. Toimittajalla ja vaikuttajalla kaupallinen ja journalistinen on rajattu tarkasti erilleen.
Totta kai tämän onnistuminen vaatii rohkeutta. Vaikka tekisin säännöllisiä kirjamainoksia tietyn kustantamon kanssa, minun on yhä uskallettava haukkua heidän julkaisujaan pataluhaksi, kun tilanne sitä vaatii. Usein vaatii – ja vannon, että minähän solvaan. Ja jos saan teatteriliput ensi-iltaan, kirjoitan kuuliaisesti ja ohjeen mukaan Insta-tarinan nurkkaan ”mainos”, mikä on huvittavaa, sillä suoraan mainoksen alle saatan kirjoittaa: ”Olisin mieluummin viillellyt non-stop kaksi tuntia paperihaavoja käteeni kun katsonut tätä katsojaa ja koko ihmiskuntaa aliarvioivaa roskaa”. En tiedä, onko teatteri ”mainoksesta” mielissään.
NIIN KAUAN kun säilytän itsereflektiokykyni, jatkan some-yhteistöitä, pidettiin siitä toimituksissa tai ei. Yhteistöillä rahoitan kutsumukseni eli journalismin. Lupaan lopettaa heti, kun lehtitalot alkavat maksaa free-toimittajille asianmukaisia palkkioita. En pidättele hengitystäni. ●