”Onhan tämä niin siistiä”  | Lööppi 3/2026

Teksti Ilmo Ilkka | Kuvat Pekka Holmström

Kaikki alkoi oikeastaan Ylen esittämästä Uutishuone-sarjasta.

– Siinä oli kaikkia suuria oikeita uutistapahtumia, kuukävely, Watergate, Neuvostoliiton hyökkäys Afganistaniin. Se oli niin cool! Rakastin kohtia, joissa uutisia tuli telefaksilla ja niistä alettiin tehdä juttuja. Olin, että mä voisin olla tuossa, Sini Lukka vastaa kysymykseen, miksi hän halusi toimittajaksi.

Sarjan myötä Lukka näki itsensä keskellä uutistapahtumaa, keskellä kiirettä, ja tajusi, että toimittajana oleminen voisi olla siistiä.

– Yksi iso teema sarjassa oli, että nainenkin voi lukea uutisia. Käytiin läpi ensin, ettei naisen lukemiin uutisiin muka voisi uskoa, mutta lopussa päähenkilönainen lukeekin niitä.

Lukion jälkeen Lukka tiesi haluavansa toimittajaksi ja haki opiskelemaan journalismia useaan paikkaan, muun muassa Jyväskylän ja Tampereen yliopistoihin. Ensimmäisellä hakukerralla suunta oli vielä avoin, mutta toisella hän tiesi jo haluavansa keskittyä visuaaliseen journalismiin.

– Toisella hakukerralla en edes hakenut muualle kuin Tampereelle. Tiesin, että se oli ainoa, jossa on kuvaamista.

Kuluneena kesänä Lukka työskenteli toista kesää Ilta-Sanomien kuvittajana. Lukan suurimmat alaa koskevat huolenaiheet ovat valitettavan tuttuja monille muillekin.

– Kyllä se mietityttää, että mitä jos ei kohta saa töitä. Olen itse kyllästynyt siihen mantraan, että kyllä hyville tekijöille töitä löytyy. Siihen ei voi luottaa, kun tietää minkälainen työllisyystilanne nyt on.

– Jos haluaa tehdä jotain työtä, ei sitä pitäisi ajatella pelkästään rahan tai varman työllisyyden takia.

Se mielekkyys siis ratkaisee?

– Niin, se on hirveä klisee, mutta tämä on intohimoala.

Ei koskaan kesätoimittajana 

Kauppalehden syventävien sisältöjen uutispäällikkö Mikko Metsämäki näkee hänkin huolen alan työpaikkojen kohtalosta vakituisen työntekijän vinkkelistä.

– Kyllä alan työpaikkojen tilanne varmasti mietityttää ketä tahansa ja nousee keskusteluissa esiin. Jos 50-vuotiaat miettivät, että vieläkö alalta pystyy eläköitymään, aivan varmasti se on 20– 30-vuotialla vielä suurempi kysymys.

Metsämäki itse ei ole koskaan ollut kesätoimittajana, vaan ura alkoi ensin opiskeluaikoina Rumban avustajana ja jatkui Ylioppilaslehden toimittajaksi.

Journalismiin ja sen tekemiseen suhtaudutaan Metsämäen mukaan samalla tavoin, olipa kyseessä vuosikymmeniä talossa ollut vakityöntekijä tai ensimmäisen kesän kesätoimittaja.

– Kokemukseni on, että jotkin trendit voivat toki näkyä kesätyöntekijöiden keskuudessa. Esimerkiksi viime vuosina on nähty feature-journalismin buumi. Halutaan tehdä pitkiä ja syventäviä juttuja.

Tähän on Kauppalehdessä Metsämäen mukaan tartuttu ja jokaiselle kesätyöntekijälle on haluttu tarjota mahdollisuus tehdä esimerkiksi reportaaseja tai muita pidempiä juttuja.

“Se on hirveä klisee, mutta tämä on intohimoala.”

Työminä ja siviiliminä 

Ilta-Sanomilla työskennellessään Sini Lukka kertoo pohtineensa erityisesti sitä, millaisen kuvan jutun kuvitus ihmisestä rakentaa.

– Jutun kuvituksen täytyy sointua tekstin kanssa, joten erityisesti jostakin asiasta kriittisesti kertovissa jutuissa sitä kuvitusta totta kai mietitään paljon. Toimituksessa on tarkat ohjeet siitä, miten tällaisissa tilanteissa toimitaan, ettei synny mitään kauhukuvakavalkadia.

Julkisuuden henkilöiden kohdalla kuvituksella voi Lukan mukaan leikitellä enemmän, etenkin jos henkilö on tottunut olemaan jatkuvasti median kuvattavana.

– Etenkin poliitikoista on hauska tehdä vähän erilaisia kuvitusratkaisuja esimerkiksi kuvakombojen avulla, varsinkin jos yksi poliitikko arvostelee toista. Myös Yhdysvaltain presidentti Donald Trump esiintyy sivuillamme niin usein, että tavallisen naamakuvan sijaan voi välillä miettiä jotain erilaista ja hauskaa.

Vaikka työ onkin Lukalle intohimo, hän miettii myös sen suhdetta henkilökohtaiseen elämään. Siis sitä, missä menee työminän ja siviiliminän raja.

– Meidän työtähän on kaikki se, mitä maailmassa tapahtuu. Mietin, että jos esimerkiksi Sastamalassa tapahtuu kolari, kiinnostaako se itseäni henkilökohtaisesti vai työminää?

Lukka pitää toimittajan työssä myös siitä, että generalistina pääsee perehtymään hyvin monenlaisiin aiheisiin.

– Työssä oppii niin paljon erilaisista asioista, että pystyn puhumaan melkein kenen tahansa kanssa. Uutisethan koskettavat kaikkia, tai ainakin toivon, että kaikki seuraavat niitä jossain määrin.

Kesurit tuovat uutta happea 

Kesätoimittajat eivät ole toimituksissa vain oppimassa vaan tuovat niihin tervetulleita uusia näkökulmia ja ideoita. Tämän on nähnyt myös Mikko Metsämäki.

Hänen mukaansa kesätyöntekijöillä on paitsi intoa tarttua erilaisiin aiheisiin myös sellaista osaamista, jota vakituisesta toimituksesta ei välttämättä löydy. Osaaminen kumpuaa usein elämänkokemuksesta, joka voi olla hyvin erilainen kuin pitkään talossa työskennelleillä toimittajilla.

– Esimerkiksi meillä on kesällä tehty juttuja Revolut- pankkipalvelusta, joka voi olla monelle kesurille arkinen palvelu. Meidän vakiväelle se voi taas olla pääosin täyttä hepreaa.

Kesätoimittajien mukanaan tuomat ideat voivat Metsämäen mukaan avata toimituksille myös uusia tapoja tavoittaa erilaisia lukijaryhmiä.

– Toimituksissa tekeminen vähän urautuu. Tiedetään, mitkä ovat tärkeitä aiheita ja mistä pitää tehdä juttuja, ja helposti tehdään uudestaan samoja stooreja. Kun kesällä tulee uusia tekijöitä, mekin saamme uutta happea tekemiseen.

Laajemmin Sini Lukkaa pohdituttaa journalismin ansaintalogiikka ja se, miten kaupalliset tavoitteet vaikuttavat sisältövalintoihin.

– Se kääntyy vähän itseään vastaan, jos halutaan tehdä ennen kaikkea myyvää sisältöä. Ei edes kiinnostavaa sisältöä, vaan nimenomaan myyvää sisältöä.

Kiinnostava journalismi voi Lukan mielestä silti olla myös kevyttä ja viihteellistä.

– Ei kukaan jaksa tehdä juttuja vain raskaista aiheista, sodasta, nälänhädistä ja muista. Tai eivät ainakaan useimmat. Sen takia tarvitaan myös niitä kevyempiä aiheita ja ideoita.

Ajattelua ei voi ulkoistaa 

Lukka on pohtinut myös tekoälyn vaikutusta journalismiin ja toimitustyöhön. Hänelle tekoäly on työarjessa työkalu, ei journalistisen tai luovan työn korvaaja.

– Mutta samalla pitää sanoa, että me emme kuvittajina käytä tekoälyä kuvitusten tekoon. Kuvitukset ovat sellaisia, mitä ei voi korvata. Ihmisen mieli on sellainen, mitä ei voi korvata.

Lukka hyödyntää tekoälyä esimerkiksi tiedonhaussa. Siinä se on hänen mukaansa osoittautunut hyödylliseksi etenkin hakukoneiden toiminnan heikennyttyä.

Lukan mukaan tekoälyä hyödynnetään kuvittajan työssä myös esimerkiksi sen tarkistamiseen, ovatko lukijoiden lähettämät kuvat aitoja.

Kirjoittavat toimittajat voivat Lukan mukaan hyödyntää tekoälyä esimerkiksi tiedotteiden seuraamisessa ja muissa mekaanisissa tehtävissä.

– Ideaalitilanteessa työkalut jättäisivät aikaa oikeaan ajatteluun.

Lukka pelkää kuitenkin, että tekoälyyn tukeudutaan liikaa ja sitä otetaan toimituksissa käyttöön liian nopeasti. Tehokkuuden tavoittelu voi samalla lisätä uutistyön jo ennestään kovaa aikapainetta ja pahimmillaan kasvattaa virheiden riskiä.

– Esimerkiksi monien medioiden keväällä julkaisema juttu Suomeen pudonneista drooneista. En sano, että siinä toimittaja mokasi. Jos ei olisi ollut kiirettä, aikapainetta ja kilpailua, juttu ei todennäköisesti olisi mennyt sellaisena julki.

Toinen riski liittyy itse ammattitaitoon. Jos ajattelua ulkoistetaan tekoälylle liikaa, rengistä voi vähitellen tulla isäntä.

– Jos teen esimerkiksi kaikki haastattelukysymykset tekoälyllä, osaanko enää tehdä niitä itse? Olen kuitenkin satavarma, että toimittaja osaa tehdä parempia kysymyksiä.

– Eivät ne työkalut ajattele puolestasi.

Myös yleisö käyttää tekoälyä yhä enemmän, eikä aina hyvissä aikeissa. Monissa medioissa onkin nykyään aiempaa tarkemmat ohjeet esimerkiksi lukijoiden lähettämien kuvien vastaanottamiseen, varmentamiseen ja julkaisemiseen.

Omassa työssään Lukka kaipaisi ennen kaikkea konkreettista palautetta kollegoiltaan: kiitosta silloin, kun siihen on aihetta, ja rakentavaa palautetta silloin, kun jokin olisi voinut mennä paremmin.

Huolista ja epävarmuuksista huolimatta Lukka ei kuitenkaan ole jättämässä journalismia. Työ tuntuu edelleen tärkeältä ja ennen kaikkea innostavalta.

– Onhan se työ oikeasti niin siistiä. ●