Onpas typerä tutkimus! | Lööppi 2/2026
Kesäkuun alkupuolella on luvassa taas kansallisen maalittamisen juhlaa, kun Suomen Akatemia julkistaa suurimpien rahoitushakujensa päätöksiä.
Esimerkiksi vuosi sitten sosiaalisessa mediassa kiihdyttiin 750 000 eurosta, jolla Akatemia rahoitti Intiimi manikyyri: femininisoitu työ, (itse-)hoiva ja rodullistetut kohtaamiset kynsistudioissa -hanketta. Kiihkoiluun osallistui muiden muassa Wille Rydman. ”Mielestäni vähempikin ’tieteen ja tutkimuksen vapaus’ riittäisi tässä maassa. Vapaa veronmaksajan rahoilla rällääminen kun näköjään tuottaa tällaista”, hän kirjoitti X:ssä.
Neljä vuotta aiemmin kansa kiihottui Afroeurooppalaisen liikkuvuuden poetiitiikasta ranskankielisessä afrikkalaisessa kirjallisuudessa, joka sai 438 874 euroa.
Esimerkkejä olisi paljon muitakin, mutta nämä oli helppo löytää. Molemmista nimittäin uutisoivat ainakin Ilta-Sanomat ja Helsingin Sanomat. Uutisten kärkenä oli päätösten saama kritiikki, mutta jälkimmäisessä tapauksessa Akatemialta myös kyseltiin, miksi ”tällaista kohdeta” rahoitettiin lähes puolella miljoonalla.
”Joillekin tiede on vain tekniikkaa, lääke- ja luonnontieteitä.”
Seuraillessani somekeskustelua ”turhien” tutkimusten ympärillä kävi selväksi, että monet toimittajat pitivät henkilökohtaisestikin kyseisten tutkimusprojektien rahoittamista järjettömänä. Joillekin tiede on vain tekniikkaa, lääke- ja luonnontieteitä, eivätkä kynsistudiot tai liikkuvuuden poetiikka mahdu käsitykseen oleellisista tutkimusaiheista.
Tällainen on surullisen kapea kuva tieteestä – ja toisaalta myös siitä, mikä on hyödyllistä. Toimittajien luulisi ymmärtävän paremmin, kuinka monenlaista tietoa yhteiskunta tarvitsee.
Jos motiivina uutisoinnille ja somekiivasteluille olisi ihan oikeasti huoli tieteen rahoituksen tehokkuudesta, kriitikot syynäisivät tietenkin läpi myös kaikki muut rahoituspäätökset.
Todellisuudessa he valitsevat kritisoinnin kohteeksi tutkimuksen, josta luulevat ymmärtävänsä jotain. Manikyyri ja kynsistudiot soittavat kelloja ja feminismi sekä rodullistaminen suorastaan hälytyssireenejä.
Samaan aikaan vaikkapa lääketieteen tai fysiikan tutkimusotsikot saavat olla rauhassa, kuten myös kemia, matematiikka, kauppatieteet, oikeustieteet ja niin edelleen.
Niiden alla tehtävä tutkimus kuulostaa maallikon korvaan kivikovan tieteelliseltä, vaikka oikeasti esimerkiksi omalla alallani, molekyylibiologiassa, tehdään läjäpäin turhaksi jäävää tutkimusta. Tietenkin tehdään: se on osa perustutkimuksen olemusta.
Koska en halua maalittaa yhtään nykyistä tutkijaa, nostan esimerkiksi oman muinaisen väitöskirjani otsikon. Kuulostaako Functional significance of minor MLH1 germline alterations found in colon cancer patients rahoituksen arvoiselta?
No, kyllähän se kuulostaa. Se on englantia, ja siinä puhutaan sekä potilaista, syövästä että geenimuutoksista. Kukaan ei nostaisi tällaista tutkimusotsikkoa naureskeltavaksi Akatemian päätösten joukosta. (Mainittakoon, että väitöstyöni rahoitus tuli kuitenkin Sigrid Juseliuksen säätiöltä.)
Varsin vähälle työni jatkohyödyt ovat minusta kuitenkin jääneet. Onko jokaista johonkin sairauteen liittyvää geenimuutosta ylipäätään tärkeä tutkia? Oliko koeasetelmani todella sellainen, että se kykeni kertomaan, kuinka kyseiset geenimuutokset käyttäytyvät elävissä soluissa? Olisiko rahat voinut käyttää paremmin?
Koska toimittajat eivät osaa eivätkä jaksa arvioida moista, on helpompi nostaa otsikoihin kynsistudiotutkimus.
Kohta on taas kesäkuu, ja rahoituspäätökset julkaistaan. Jospa tänä vuonna vedettäisiin vähän paremmin? ●